28. tammikuuta 2010

Uutuuksien mallaamista

Eilen kerkesin jo pelästymään, että ihanat avokkaani eivät saapuisikaan perille. Sain kuitenkin tänään viestin paketin saapumisesta. Yllätyksekseni myös H&M paketti oli haettavissa. Nyt on kaikkia tilattuja vaatteita testailtu ja mitään ei tarvitse palauttaa. Shortsit oli juuri hyvin istuvat. Neule ja bolero toimivat mainiosti. Kaikki rintaliivitkin istuivat kuin nakutettu. Pieni miinus-asia vain sattui, kun yksiä rintaliivejä sovittaessani olkaimen kiinnike napsahti poikki. Onneksi kyse oli irroitettavista olkaimista!

Kerkesin ennen pimeyden laskeutumista hieman kuvailemaankin. Kuvat eivät todellakaan ole mitään edustuskamaa, koska meidän kämpässä valo tulee vain yhdestä suunnasta ja kaikki seinät jäävät täysin pimeiksi. Taustaksi en kuville halua mitään sohvan palaista, joten wc:n ovi siis taustana... Argh. Toivottavasti pian löytyisi ihana uusi koti!

Neule - H&M
Farkkulegginsit - Pieces
Avokkaat - Brandos

 
Tästä kuvasta voidaankin siirtyä kenkäpuoleen.. Avokkailla on 7cm korkoa. Istuvat ihanasti jalkoihin, MUTTA kävellessä lonksuvat!! Yhtään pienempi koko ei jalkaan kyllä menisi... Nyt olen siis täysin kahden vaiheilla, että palautanko/myynkö kengät vai käytänkö näitä jatkossa vain poseeraukseen. Vai mitä ihmettä voisin tehdä, ettei kengät lonksuisi? Kyse ei ole kuitenkaan pahasta lonksumisesta, mutta häiritsevästä.

Mekko - Select

Nyt kun vihdoin onnistuin löytämään hyvin istuvat olkaimettomat rintaliivit silikonituella pääsin testaamaan ihan käytännössä tätä kesäistä mekkoani. Täten oletankin, että kesällä tämä on yksi suosikeistani!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti